4 May 2013

Glada vappen mina damer och herrar!

Mobiiliblogger oli kuin olikin työpöytäversiotakin surkeampi, joten luovuin leikistä ja tulin koneelle postaamaan.



Koulussamme oli tiistaina siis jonkinlaista vapputoimintaa yhdistettynä kanadalaisen ystävyyskoulumme (?) oppilaiden vierailuun. Ohjelmassa oli mm. oppilaskunnan limsajakelu josta ei saa pepsiä (itse hamstrarin pullon kokista ja 3 pulloa punaista fantaa), kultaisen nakin metsästystä sekä pöytäjääkiekkoturnaus, jonka voittajat saivat itselleen himoitun nakkipystin. Lattiat lainehtivat ilmapalloja, ja toki ruokakin oli asiaankuuluvaa.







 Elämän suuria ihmeitä...




 Eilen tekaisin huippunopean "long back" hameen, vai miksi lie niitä kutsutaankaan. Eurokankaassa oli kaikki kankaat -20% ja mukaani nappasin metrin tällaista aivan ihanaa kevyttä ruusukangasta, hintaa hameelle kokonaisuudessaan tuli peräti 3,12€ ja aikaa kului n. 2 tuntia. Rullapäärme meni vähän kököksi, koska saumuri tykkäsi viipaloida päärmettä irti kankaasta ja näin, mutta kun hame on päällä niin ei sitä kukaan huomaa. En tajunnut ottaa kuvaa valmiista hameesta, halusin vain herutella tuota ihanaa kangasta (♥!!).

Kuulun edelleen musikaalin lavastusporukkaan, ja kuten huomaa niin tämä teinipojan huone onkin jo oikein hyvällä mallilla valmistumassa! :3 Niin kaunis ettei mitään rajaa, olen ehkä jopa vähän kateellinen, tuosta hehkeästä Jonas Brothers- julisteesta nyt ainakin.


Seuraavat kuvat ovatkin sitten melko randomeita
 Niin komee tuuli että Carolakin kadehtii

det är jag som är ultra seksiga

Myö olen tuo oikeanpuoleinen. Naamat sensuroin koska retardius ja koska en tiedä haluaako toinen naamansa leviävän netissä. Juu olen siis poliisi, aika håt. Asuun kuuluu vielä eristeteipillä reisiin kiinnitettävät pyssyt sekä mahdollisesti hattu, jos onnistumme niitä saamaan (toistaiseksi on vain yksi...)

Ainiin, ostinpa tänään uuden hiusvärin. Tahtoisin sellaiset... vaaleahkot mansikablondit (strawberry blonde?) hiukset, mutta eipä ollut kaupassa sopivaa väriä. Lähimpänä haluamaani oli
L´orealin Crème Glossin sävy 834 (kuva vieressä). Se ei livenä ole ihan noin ginger, mutta onneksi on viikonloppu, joten jos menee ihan päin sanonko mitä niin voi aina sunnuntaina värjätä uusiksi n_n  Tämä bloggaaja (Dudu) oli kuitenkin saanut värillä aikaan kutakuinkin sitä mitä haen, joten hopes are high!

Ehkä tulee vähän ikävä vaaleanpunaista pörröäni, kun viimein sain lähes täydellisen sävyn ja kaikkea, mutta tjaah, vaihtelu virkistää. Sain kampaaja-ajankin varattua, niin pääsen taas leikauttamaan ylikasvaneen fledan edes johonkin muotoon.



ps. Mulla on kauheita ongelmia päättää uutta taustaa blogille, hnngh valitsenko puput, pinkin galaksiteeman vaiko kukkasia?

28 April 2013

TYDYN

Olen täällä taas ja vähään aikaan ette eroon pääsekään. Latailin akkujani ja elin avaamatta läppäriäni noin kuukauden. Tavoitteena oli raikastaa aivot ja keksiä kivaa tekemistä, mutta enpä nyt tiedä kuinka hyvin onnistuin.

Mitäs kaikkea sitten tapahtui? Noh:
-Uusi mekkoni saapui pitkän ja hartaan odottelun jälkeen
-Vähän kaikkia muitakin tilauksia saapui
-Tulin kipeäksi ja missasin Iron Man 3:n ensi-illan (huomenna uusi yritys)
-Taittelin papercraft-ukkeleiden armeijan
-Kasvatin kynnet pitkiksi
-Kasvatin myös otsatukan hyvin pitkäksi ja olen parturin tarpeessa
-Aloin taas harkitsemaan hiusten värjäämistä vaaleanpunaisiksi
-Viimeistelin euroviisuarviointini tämän vuoden kappaleille
-Sain Stephanie-cossin mekon valmiiksi
-Tein jotain DIY- tuunailuja ja tyhjensin about puolet vaatekaappini sisällöstä...
-...jota nyt kokeilen myydä puoli-ilmaiseksi. Jollei mee kaupaksi niin uffille sit.
-Pelasin paljon Sly 4:sta ja itken koska Carmelita on tässä uudessa ihan kauhean näköinen
-Pelasin vaikka mitä muutakin
-Nukuin päikkäreitä
-Söin paljon.....

ja vaikka mitä muutakin, mutta listasta tulisi loputon jos kaikkea alkaisin listaamaan, mutta tuossapa tärkeimmät. 






 stahp it teabag youre so freakin deepp


Lumet on sulaneet pois ja talvibootsit ovat vaihtuneer converseihin. Postaukseen olisi tullut enemmänkin kuvia, mutta Blogger on taas vähän yhteistyökyvyton pssshhhh.. Latasin kännykkään mobiilisovelluksen, jolla pitäis pystyä postailemaan ihan tien päältäkin. Huomenna on tiedossa (toivottavasti) kiva päivä, josta ajattelinkin kokeilla vääntää postauksen kännykällä. Silloin luvassa vähän enemmän sisältöä kuin tänään... ^^


29 March 2013

Happy Easter ladies and gentlemen


On ollut liian kiire tehdä ei-mitään, joten enpä ole vähään aikaan kirjoitellut. Nyt on kuitenkin pääsiäisloma ja koeviikko, joten luppoaikaa on tavallistakin runsaammin. Olen pääasiassa tuhlannut rahaa, maannut sohvassa ja pelannut Fifaa (olenkin siinä suorastaan luonnonlahjakkuus).



 Yritin metsästää jotain museota Helsingistä ja tässä vaiheessa taisin olla jossain ihan toisella puolella kaupunkia..

 vittumainen kuvistyö jonka kanssa meni hermot moneen kertaan.

 Olisin päässyt tiistaina koulusta jo yhdeltä, mutta koska koululla oli pakollinen Jani Leinosen vierailu kolmen maissa, niin siinä odotellessa päätin mennä erään kaverin kanssa pelaamaan pleikkaria. Kokeilimme jotain skeittailupeliä, mutta koska se ei luonnistunut, niin vaihdoimme Fifaan. Siinäkin meni aikansa, ennen kuin saimme pelin käyntiin, mutta kivsua se oli.

Jossain vaiheessa seuraan liittyi kaksi IB-linjan poikaa (jotka yleensä ovat vallanneet pleikan fifaotteluineen, mutta nytpä ehdimme ensin) ja pelasimme aluksi kaikki neljä samalla puolella. Pelasimme kuitenkin sen jälkeen yhden matsin minä + kaveri vs. IB:läiset ja uuh voitimme, rankkareilla 2-1~


Eilen illalla katsoin iskän kanssa hepreankielistä raamatunjulistusta, ah ihanaa.




Juu, no mihin se kaikki raha onkaan sitten mennyt? Loppujen lopuksi en mitään yksittäistä kallista ole ostanutkaan, vaan kaikkia erinäisiä pienempiä juttuja.

Yllä olevissa kuvissa vilahtelee vaaleansininen tunika. Alunperin lapun perusteella Gina Tricotista, itse ostin blogikirpparilta hintaan 2€. Mulla oli tuo koulussa päällä viikko sitten (ilman peruukkia tietenkin) ft. luonnonvalkoiset neulesukkahousut, vaaleanpunaiset microt, Bodylinen kengät ja ruskea vyö (koska ilman näytän kuin olisin raskaana). Ekaa kertaa pitkään aikaan kuulin peräti olevani söpö, mitä harvemmin kuulen, koska nuokin kengät jalassa olin sellainen +185cm jätti. Vaikka koko on S, niin tuo mekko on silti ihanan löysä ja siinä on kiva hengailla ihan vaan kotosallakin.

Oikealla on pimeä kuva pitkän, mustan, röyhelöhelmaisen topin printistä. Tykästyin noihin bambeihin ja niin.





Mm, tuossa nuo kengät ylhäältä päin sekä tuollainen söps kissu, jollaisen tahtoisin :<  Latasin kännykkään tuollaisen glitteröintikoristelusovelluksen, jolla on ihana tunkea kaikkea roskaa kuviin <3

8v. pikkuveljeni ja minä toivotamme oikein iloista pääsiäistä kaikille!


Juuri nyt kaikki tuntuu menevän ihan hanurilleen ja tekisi mieli vaan eristäytyä kaikesta. Töitä ei heru mistään ja kaikki on syvältä. Pitäisi lukea kokeisiin ihan oikeasti, muttei jaksa. Tätä menoa tuskin pääsen reilaamaankaan. Niin joo ja Malmöön en olisikaan pääsyt, koska meillä on finaalilauantaina yksi musikaalinäytös, ihan hyvä etten ostanutkaan lippuja. Iskä muuten pyys mua mukaan sen ja pikkuveljeni kanssa Jenkkeihin, Bostoniin ja Nykiin ens talvena NHL-pelejä katsomaan. Ainakin alustavasti ilmoittauduin. Meinasin kirjoittaa jotain jo kakkosen keväällä, joten en tiedä miten hyvin saan aikataulut yksiin.

Toistaiseksi kuitenkin tahtoisin vaan kadota poies ja niinpä teenkin, hilpeää pääsiäisen aikaa kaikille~

10 March 2013

Kärpäsiä kukkarossa ):


Päätin luoda paypalin, kuin myös huuto.net & ebay-käyttäjät ja arvata saattaa miten kävi... Olen pahemman luokan materialisti ja hamstraaja ja puran pahaa oloa turhan roskan ostamiseen D: Noh mutta, nytpä esittelen mitä kaikkea on tullut hankittua.




Väri on tuollainen hattarapinkki, jollaista olen omiinkin hiuksiini tavoitellut jo monta kuukautta. Oikeaa sävyä oli tuskaa etsiä ja kun sen vihdoin sai niin viikon päästä olikin jo ihan kulunut ja kulahtanut, niinpä päätin turvautua tekotukan voimaan. Vasemmanpuoleinen kuva on ihan ylimuokattu (mm. alkuperäisessä kuvassa ilmeeni oli luokkaa >:l) , latasin puhelimeen jonkun muokkausohjelman jolla tuli vähän leikittyä... Oikeanpuoleisessa kuvassa näkyy peruukin väri luonnonvalossa.

Suloiset tähtishortsit <3 Oikea hinta näille on 298 kiinarahaa (...) mutta omistani maksoin 6€ + postit, ei paha. En nyt ottanut kuvaa itseni päällä koska kyllähän tuo tikkulaiha naikkonen on selvästi edustavampi ja istuvat hälle paremmin.

Nämä Bodylinen kenkulit ruskeina. Samanlaisia ihastelin Japanissa BL:n liikkeessä, mutta kun siellä kaikilla on sen max koon 35 jalka niin eihän mun räpylöihin sopivia löyty etsimälläkään. Noh, eräs oli onnistunut hankkimaan itselleen liian suuret, joten ostin ne sitten itselleni. Nuo kärjet ovat tuollaiset pallukat, eli vaikka nilkan kohdilta kengät istuvatkin täydellisesti, niin on varpailla silti heiluttelutilaa, mikä on aasialaisissa kengissä minulle suuri yllätys. Harkitsin myös valkoisia, mutta niiden likaantumista olis sit jatkuvasti saanut pelätä.

Lisäksi olen ostanut mustat, feikkilitojen tyyppiset kenkulit (joskus ajat sitten tammikuussa) sekä vaaleansinisen tunikan, housuja, SUKLAATA ja vaikka mitä kaikkea muuta, josta ei kuvaa ole. Ostaminen on aina kivaa, mutta kun tilillä on katetta sen pari-kolme euroa ja koulukirjoja puuttuu edelleen, niin sepäs vasta hupaisaa on.



Sitten päivän muihin aiheisiin. Olen totaalisen yliarvioinut suoriuskykyni. Mulla on koulua kahdeksasta neljään lähes joka päivä, mutta päivät on onneksi tyhjää täynnä. Vikat tunnit pääasiassa kuvista tai musikaalijuttuja, joten sekään ei onneksi niin raskaalta tunnu. Ongelmana on vaan se, että heti kun tulen kotiin (n. viiden maissa) niin katson my little ponyt ja lösähdän sohvalle torkkumaan. Päivisin olen ihan poikki ja en ehdi missään välissä tekemään koulujuttuja. Äikän aineen deadline oli perjantaina, mä kirjoitin sen aamulla bussissa. Pituudeksi pyydettiin 4-6 sivua, mun teksti on ehkä just ja just kaksi. Huoh. Matikassa mulla taasen menee hyvin; sain kokeesta täydet pisteet ja tuntuu, että tajuan jotain. Ruotsinkokeen suoritin keskiviikkona (12h koulupäivä, never again) ja se meni ihan semisti, unohdin mikä oli tyhjä (tom, tomt tomma) joten kirjoitin "inte full", eiköhän opelle kelpaa ;)

Kotona menee loistavasti; Perjantaina kun tulin pitkän, raskaan viikon jälkeen kotiin hengähtämään, niin mua tervehdittiin heittämällä kenkä naamaan. Hetki tämän jälkeen sain kermaperunoita hiuksiin ja kun tulin suihkusta ja menin huoneeseeni, niin eikös "joku" ollut valellut mun ovenkahvan kuolalla, huoh. Lähes kaiken vapaa-ajan olenkin istunut huoneessani ilman tietokonetta, jee. Iskä on sanonut, että saan muuttaa poies heti kun mulla on itse rahaa maksaa asunto ja kaikkea, joten vois harkita vaikka työhakemuksen lähettämistä mäkkäriin tai jonnekki. Nyt äiti ja veljet ja kaikki on lähteneet pois joten saan olla taas isovanhempieni kanssa ja hetken rentoutua :I







Loppuun vielä päivän Aladdin-gif. Keskiviikkona olis edessä pakollinen reissu designmuseoon, mutta koska samana päivänä kuvataan audiovisuaalista materiaalia musikaalia varten, niin mieluummin luikahtaisin tekosyyn varjolla sinne, hueh. Katsotaan nyt, huolitaankohan mua edes kuvauksiin.