12 April 2014

[insert title here]


Näin unta että postasin blogiini, mutta taisi jäädä unen tasolle. Taas vuorossa tällainen "oksennetaan kaikki mitä on kertynyt" -postaus, joka tosin jäi lyhyenlännähköksi, sillä kännnykkäni taas päätti tyhjentää muistinsa, mutta tällä kertaa kuvien ja musiikin lisäksi katosivat myös yhteystietoni ja nyt kaikki puhelinnumerot näkyvät tuntemattomia. Erittäin jees. Mulla on ties kuinka monta postausideaa paperilla, mutta täytyy saada kaikki ensin jollain asteella ajan tasalle ennen niitä. Joten tässä siis erittäin köyhäkuvaista postausta seikkailuistani Tampereella ja muualla. 
(Translation in the end of this post!) 


© S.Männikkö, on pyydetty lupa käyttää omia kuviani ^^







Tampereen hoodeilla kävin pyörähtämässä Karoliinan kanssa, ja sunnuntain väsyneestä tunnelmasta sekä p
arista ikävästä vastoinkäymisestä huolimatta reissu oli kokonaisuudessaan onnistunut. Lauantaina asuun olin panostanut ihan tajuttomasti, väkertelin jotain kasvejakin päähän kiinni, mutta niitä nyt ei valitettavasti ole missään ikuistettuna. Sunnuntaina sen sijaan pääsin sukkahousut revenneinä, peruukki vinossa, paita rypyssä ja meikit levinneinä useampaankin kameraan tallennetuksi. Kuten huomaa, en ollut juuri varautunut, joten poseeraus ja hymy ovat suorastaan kiusallisen teennäinen. En osaa olla kuvissa fiksusti, joten yleensä turvaudun irvistykseen, kuten Miley Cyrus kieleensä. Oikeanpuolimmainen kuva sen sijaan on mielestäni kiva asetelmineen kaikkineen, pidän myös jalkojeni asennosta. Taisin tuolloin olla toisen jäppisen kuvattavana, joten epäilen tämän olevan onnistunut salalaukaus. PS. Miksei lolivaatteita voitaisi tehdä keskimittaista kiinalaista pidemmillekin henkilöille? Reissusta mukaani tarttui pelkästään yksi osa Scott Pilgrimiä, ja kokoelmani on jälleen yhtä lähempänä täydellistä. Iskälle oli tarkoitus hänen pyynnöstään tuoda tuliaisiksi uusin Fingerpori Pertti Jarlan signeeraamana, mutta se sitten jotenkin jäi /:


Kävin myös näyttämässä naamaani ensimmäisessä Gyaru Finlandin miitissäni ikinä. Aiemmista olin aina jotenkin onnistnut luistamaan karkuun, mutta nyt päätin että oikeasti revin itseni paikalle vaikka sitten väkivalloin. Miitissä en ehtinyt hengailemaan kuin reilun tunnin, sillä olin sopinyt meneväni erään tutun syntymäpäiville. Anyways, mun mielestäni oli todella kiva nähdä oikeita ihmisiä blogiensa takana ja näin, ainakin muutamat saivat olon tervetulleeksi, vaikka tietyt "piirit" olivatkin tässä ajan saatossa ihmisten välille jo kehkeytyneetkin. Toivottavasti ensi miitingissä voisin hengailla vähän pidempään, ja tutustua paremmin toisiin ^^



Tuolla naamalla siis menin ->

 Niin, ne synttärit. Kyseessä oli prinsessateemaiset 18-v. bileet, joten hell yeah olin menossa. Illan alkajaisiksi kaikki askartelivat itsellensä kruunut (omaani ei tässä valitettavasti näy).

Nuo rastit silmissä esittävät "hullunkiiltoa" :D Muut taisivat olla kakkua katsomassa, joten jäin yksikseni ufoshottien ja mariannekuulien kanssa, höhhöh...


Oli kakustakin pakko ottaa kuva, yksi kouluporukkamme tyypeistä on kyllä todellinen kakkuvelho, vääntää supervauhdilla täydellisiä juustokakkuja ja kaikkea, ah.

 Koska köyhällä kuvasaldolla pelottelin, niin tässäpä olisi hieman valokuvia päivästä jolloin vietin jälkijoulua. Toisin sanoen postisetä oli anteliaalla tuulella ja sain jos jonkinlaista pakettia. Ostoksista jollet välitä, niin pomppaa toki ohi.

Tuo pinkki sydänhommeli on kokeilumielessä tilaamani "epilating pad" eli mikälie karvanpoistojuttu. Ideana on, että haluttua aluetta hierotaan tuolla pienessä ympyrässä, ja se repii karvat menenssään kuorien ihoa samalla. Sääri-ihostani tuli kyllä silkinsileä, mutta karvoja ei kyllä lähtenyt sitten ollenkaan. Tuo tuntuu lähinnä kuin hiekkapaperikka itseään hinkkaisi, mutta ainakin kuorii tehokkaasti. Eipä tuo euron sijoitus päätä huimannut, sainpahan ainakin todeta turhaksi. 
Lisäksi hommasin valkoiset pitsipantsut hameiden/shortsien alle ja jotain hiusjuttuja, koska en omistanut mitään tarpeeksi suloisia.


Karkkejakin tilasin; Sushi-viinikumijuttuja, Watapachia kokeilumielessä, Poppin' Cookin' silkkaa uteliaisuuttani ja maitokarkkeja koska ne on maukkaiksi todettu.


 Päätin myös maksaa omaisuuden joulukuun Eggistä, koska kaikki omistamani lehdet ovat kesänumeroita -> ei lainkaan inspriaatiota ja ehdotuksia talviasuille. Rilakkuma-tarrojakin olen pitkään himoinnut, ei nää kyllä mihinkään tartu, mutta ovatpahan söpöjä.


Pehmoeläinhyllyni täyttyi Korilakkumalla ja pikkuruisella Hello Kittyllä. Minulla on tuosta Korilakkuman kanssa samasta synttärijulkaisusarjasta myös sellainen 40cm Rilakkuma, mutta hän on valitettavasti unikaverina, niin ei ole hyllyssä.



Nukeille minulla onkin oma bloginsa omistettuna, mutta vähän tässäkin vilautan että mitä oikein tein. Hioin kaljupään alahuulen pois, piirsin hälle uudet kulmakarvat (joita ei näy kuvassa) ja muokkailin meikkiä. Sekä toki puin ja annoin peruukin päähänsä. Nuket ovat yksi rakas harrastukseni, ja niissä parhaita puolia on nukkejen muokattavuus, vaikka sitä kovasti kritisoidaankin.



Näin olen viikkoni vietellyt, tuhannen ja yhden euroviisuehdokkaan/kappaleen valinta/julkistusstreameja katsellen. Arvostelut olen kirjoittanut, jos vaan jaksaisi vielä postaillakin. Ainiin, pääsen muuten Shanghaihin. Ja Köpikseen.

Time for poor translated sum up. I've been in places (Comic festival, princess themed birthday party, my first ever gyaru meetup), I've done some things (watching Eurovision streams, customizing dolls, eating cake) and I've bought some things (pants, plushies, dolls, sweets, stickers and stuff). As well I have been extremely lazy, as you can see. ^^' Oh and I'm also going to Shanghai. And  Copenhagen.


2 comments:

  1. Ootpa söpö ! :3

    ReplyDelete
  2. Ah onnistuin taas jotenkin ignoraamaan tän kommentin, mutta myöhäiset kiitokset! ^^

    ReplyDelete